Kannamme ympäristövastuun yrityksenä
Laatu syntyy ihmisten tekemisestä,
johtamisesta ja toimivista prosesseista. Asiakkaalle tämä näkyy
heidän tarpeitaan vastaavan palvelun tuottamisena sekä nopeana
reagointina muutoksiin.Laatu- ja ympäristöasiat ovat kiinteä osa
Autobarin päivittäistä toimintaa.
Autobar Finland Oy:n ”laatupolku” on pitkä. Ensimmäinen laatu- ja
ympäristösertifikaatti myönnettiin vuonna 1997. Autobar on alan
ainoa yritys, jolla on ulkopuolisen sertifioijan myöntämät laatu-
ja ympäristösertifikaatit. Ulkopuolisen arviointilaitoksen käynnit
auttavat kehittämään toimintaa. Aina ei näe metsää puilta,
varsinkin, kun laatu- ja ympäristötyötä on tehty pitkään.
Alalle tärkeä elintarvikkeiden omavalvontaohjelma on sertifioitujen
toimintojen piirissä. Lähdevesitoiminnoille on myönnetty NSF
sertifikaatti, jota ylläpitää pohjoisamerikkalainen International,
The Public Health and Safety Company™. Autobar Finland Oy:n
käyttämä vesi on luonnon valmistamaa 100 %:sta suomalaista
lähdevettä.
Ympäristöasioiden merkitys toimialalla kasvaa koko ajan,
esimerkiksi Green Office tunnuksia haetaan yrityksiin yhä enemmän.
Näin ollen Autobar etsii markkinoilta jatkuvasti
ympäristöystävällisempiä tuotteita, aina raaka-aineista
laitteisiin. Laitteiden energiankulutusta pienennetään erilaisin
säästötoiminnoin, lisäksi materiaalit ovat 97 %
kierrätettäviä.
Eettisyys, ekologisuus ja ympäristöystävällisyys huomioidaan myös
tuotteissa. Tänä päivänä pakkausmateriaalien kierrätettävyys on
tärkeää. Suurin osa raaka-aineissa käytetyistä pakkauksista on
alumiinivapaita ja sopii siten energiajakeeksi. Tuotevalikoimassa
on kompostoituvia tuotteita sekä erilaisia ratkaisuja jätteiden
lajitteluun ja kierrätykseen.
Asiakastyytyväisyyttä seurataan säännöllisesti. Toiminnan laadun,
ympäristöystävällisyyden sekä tehokkuuden seuraamiseen on laadittu
useita mittareita. Mittariston tuloksia analysoimalla tehdään
kehitystoimenpiteitä parantamaan asiakastyytyväisyyttä.
Autokalustoa uusitaan säännöllisin väliajoin ja autojen
moottoritekniikassa on käytetty mahdollisimman
ympäristöystävällisiä ratkaisuja sekä viimeisimpiä innovaatioita.
Jatkuvalla reittisuunnittelulla pyritään vähentämään
päästöjä.